Kumppanuutta pintaa syvemmältä: Aarsleff ja Vaakaporauspalvelu VPP

Vision Infran onnistuneet vesihuoltourakat perustuvat suunnitelmalliseen projektinjohtoon ja huolella valittuihin kumppaneihin. Vaakaporauspalvelu VPP ja Aarsleff ovat Visionin luottokumppaneita, jotka hoitavat työt laadukkaasti ja aikataulussa.

Kun Vision Infra perustettiin vuonna 2018, yksi ensimmäisistä kumppaneista oli Vaakaporauspalvelu VPP Oy. Pari vuotta myöhemmin Visionin kumppaniverkostoon liittyi myös Aarsleff Oy. Molemmat yritykset ovat tukeneet Visionin kasvua vesihuollon pääurakoitsijana  tuoden mukanaan monipuolista osaamista ja vahvaa tekemistä työmaille – ja nyt, vuonna 2025, sekä Aarsleff että VPP ovat mukana Visionin suurimmissa vesihuoltourakoissa.

Pitkäaikaisten kumppaneiden kokemukset Visionin työmailta

Vaakaporauspalvelu VPP:n toimitusjohtaja Jarkko Huttunen muistelee ensimmäistä yhteistä urakkaa Visionin alkutaipaleelta:

“Ruununmyllyn paineviemärin suuntaporausurakka taisi olla ensimmäinen urakka, jossa olimme mukana ja silloin elettiin vuotta 2019.”

Yhteistyö on siitä lähtien ollut jatkuvaa. VPP on ollut mukana menetelmäsaneerauksissa, joissa työmaaolosuhteet ovat haastavia ja muuttujia tulee lähes varmasti. Juuri siksi kumppanuus Visionin kanssa toimii.

“Kyllähän se on aika luottavaista – tietää, että työmaalla asiat on hoidettu kuten kuuluu ja työntekijät on turvassa. Vision hoitaa hommat laadukkaasti ja jos tulee ongelmia, ne ratkotaan nätisti yhteisymmärryksessä”, kuvailee Huttunen.

Aarsleffin projektipäällikkö Suvi Börmanin mukaan ensimmäinen urakka Visionin kumppanina oli Lammilla viisi vuotta sitten, minkä jälkeen kumppanuus on jatkunut useaan urakkaan. Aarsleff toimii usein itse pääurakoitsijana, ja siksi Börman arvostaa Visionin tapaa kohdella aliurakoitsijaa tasavertaisena yhteistyökumppanina:

“Visionilla huomioidaan meidän aikataulut ja annetaan arvoa tekemisellemme. Yhteistyö on sujuvaa ja yksinkertaista.”

Toimivaa yhteistyötä ja luottamusta molempiin suuntiin

Huttusen mukaan Visioncrew näkyy VPP:n tiimille konkreettisesti arjessa: paikan päällä työmaalla ja puhelimen päässä. 

“Apua saa aina kun tarvitsee. Visionin työmaapäällikkö Elias Leinosesta moni meidän työntekijöistä sanoo, että hän visioi kovasti. Työmailla on selkeästi hyvä meininki ja tarinoita syntyy, mutta minulle asti niitä ei aina edes kerrota”, naureskelee Huttunen.

Myös Börman nostaa esiin Visionin tavan antaa tilaa ja luottaa:

“Vision hoitaa pääurakoitsijan tontin ja me saadaan keskittyä omaan työhön. Visionin väki luottaa meidän ammattitaitoon ja auttavat toki aina tarvittaessa, vaikka meillä onkin jo aika selkeät rutiinit yhteiseen työskentelyyn. Yhteistyökykyä ja joustavuutta on enemmän kuin monilla muilla.”

Laatu ei ole itsestäänselvyys – paitsi Visionin kanssa urakoidessa

VPP:n Huttunen korostaa Visionin toimintaa erityisesti turvallisuuden ja järjestelmällisyyden näkökulmasta:

“Tietää, että työntekijät on turvassa ja asiat on varmasti järjestetty oikein. Saattaa olla ihan yksittäinen toimija Suomessa, joka hoitaa näin hyvin – mitä minä tiedän. On panostettu siihen, että työt tehdään laadukkaasti.”

Hän näkee Visionin toimintatavat esimerkkinä siitä, miten laatua voi tehdä johdonmukaisesti, vaikka se vaikuttaa urakan hintaan:

“Toki hinnassa se jonkin verran näkyy, mutta laatu maksaa. Siksi olisi hyvä, että se huomioitaisiin myös urakkalaskennan pisteytyksessä.”

Yhteistyö Aarsleffin ja VPP:n kanssa kiteyttää hyvin, miten Vision toteuttaa vesihuollon urakat: luotettavien kumppaneiden, selkeän työnjaon ja laadukkaan tekemisen kautta.

Seuraa Visionia somekanavissa

Kaipaatko kokenutta ja rohkeaa kumppania infra-alan hankkeeseen?

Ota yhteyttä – kerromme mielellämme lisää.

Lue lisää aiheesta