Tarina
Infra-alalle tarvittiin Vision Infra
Toistasataa kiloa penkissä ja nosto juuri lähdössä, kun puhelin soi – pakkohan siihen on vastata. Puhelun myötä lähtee rakentumaan yksi merkittävä infra-alan yritystarina, sillä Vision Infra on saanut alkusysäyksensä.
Vision Infra perustettiin vuonna 2018 vastaamaan alan kasvaneisiin vaatimuksiin: yrittäjävetoiset maarakennusalan yrittäjät eivät enää pystyneet ottamaan vastaan kaikkia tarjolla olevia töitä, koska tilaajien hallinnolliset ja laadulliset vaatimukset olivat liian kovia pienille yrityksille. Tilaajan ja urakoitsijan välille tarvittiin yritys, joka ottaisi harteilleen vastuun hankkeesta ja toisi mukanaan tietoa sekä taitoa.
Vision Infran kivijalkaa lähdettiin perustamaan laadukkaan työn ja avoimien toimintatapojen pohjalta. Koska yritys perustettiin linkiksi kaikkien infrahankkeiden osapuolten välille, oli myös jatkuva keskusteluyhteys ja vahva vuorovaikutus alusta alkaen merkittävässä roolissa. Infra-ala kaipasi rohkeaa avoimuutta ja tuoreita näkökulmia, joilla olemme ensimmäisestä päivästä lähtien halunneet erottautua.
Yhteistä näkemystä rakentamassa
Tänä päivänä rakennamme yhteistä näkemystä tilaajien, aliurakoitsijoiden ja muiden sidosryhmien välille. Rohkeus ja riskinottokyky ovat lisääntyneet mahdollistaen osaltaan kasvun, jota haetaan jatkuvasti laajemmalta maantieteelliseltä alueelta. Tällä hetkellä toimimme Etelä- ja Keski-Suomen alueilla pääpainon ollessa Kanta-Hämeessä.
Haluamme olla halutuin kumppani maarakennusyrityksille, jotka mahdollistavat urakoidemme toteuttamisen. Autamme heitä pääsemään mukaan isompiin urakoihin entistä kustannustehokkaammin. Samalla autamme tilaajia tekemään entistä parempia hankintoja, parantamaan kustannustehokkuutta ja johtamaan hankkeita paremmin. Vision Infran perustajajäsenillä on vahva aiempi työtausta tilaajapuolelta, joten ymmärrämme hyvin tilaajan hankkeille asettaman vaatimustason.
Millaisia näkökulmia tuomme infra-alalle?
Laadukkaan urakoinnin ohella haluamme tuoda infra-alalle uusia näkökulmia, joita olemme halunneet tarjota yrityksen ensimmäisestä päivästä alkaen. Luomme sisältöä VisionMediaan, jossa ääneen pääsee säännöllisesti myös tiimimme Visioncrew.