piirros vesihuolto

Vesihuolto

Vesi on elinehto

Vesi on elämän elinehto, ja Vision Infra on vesihuoltoverkostojen rakentamisen ja saneeraamisen rautainen ammattilainen. Suomen vesihuoltoverkostot ovat rakentuneet pääosin 1960- ja 1970-luvuilla muun kaupungistumisen yhteydessä. Suuret verkostokokonaisuudet ovat tulleet tai ovat tulevina vuosina tulossa elinkaarensa päähän. Juomaveden ja jäteveden johtaminen vaatii verkostojen jatkuvaa kunnossapitoa ja uusimista, jotta voimme varmistua laadukkaiden vesihuoltopalveluiden tuottamisesta kuntalaisille myös jatkossa.

Vision Infra toteuttaa vesihuoltoverkostojen saneerauksia laajempien kunnallisteknisten saneerauksien yhteydessä tai kohdekohtaisesti alan uusimpia tekniikoita hyväksikäyttäen. Tarvittaessa vastaamme vesihuoltoverkostojen saneeraustöistä aina suunnittelusta toteutukseen – avaimet käteen periaatteella. Selvitämme lähtötilanteen yhdessä tilaajien kanssa, laadimme saneeraussuunnitelmat ja kartoitamme parhaat mahdolliset saneeraustekniikat kuhunkin kohteeseen sopivaksi. Hyödynnämme urakoissamme mahdollisuuksien mukaan aina myös kaivamattomia tekniikoita. Huolehdimme työnaikaisesta vedenjakelusta ja jätevesien johtamisesta sekä saneeraamme myös tarvittaessa alueen tonttijohdot. Teemme työmme tiiviissä yhteistyössä tilaajien sekä alueen asukkaiden kanssa, jolloin pystymme minimoimaan työstä aiheutuvat haitat ja vedenjakelun keskeytykset. Lopputuloksena syntyy laadukas ja turvallinen vesihuoltoverkosto, joka palvelee niin laitoksia kuin kuntalaisiakin vuosikymmenet eteenpäin.

Huolella tehty toimii

Vision Infra käyttää vesihuoltourakoissaan vain laadukkaita ja hyväksi havaittuja materiaaleja. Teemme saneeraamillemme verkostoille asianmukaiset painekokeet sekä vastaamme turvallisesta vedenlaadusta laboratoriokokein ennen saneerattujen verkosto-osien kytkemistä osaksi laitoksen verkostoinfraa. Dokumentoimme kaikki peittyvät verkostorakenteet Buildie-sovellusta käyttäen reaaliaikaisesti ennen kaivantojen peittämistä. Meille laadukkaasti toteutettu ja käyttövarma verkostokokonaisuus on kunnia-asia!

Vesihuolto, venttiili

Referenssikuvia

Oletko sinä seuraava Visioncrew:n joukkuepelaaja?

Vision Infra Oy on vuonna 2018 perustettu vahvassa kasvussa oleva infra-alan yritys. Vision Infra etsii jatkuvasti infra- ja vesihuoltoalan osaajia joukkoonsa. Olit sitten infra-alaa opiskeleva tulevaisuuden lupaus, vastavalmistunut insinööri/rakennusmestari tai alalla jo kannuksensa hankkinut ammattilainen, meillä voisi olla paikka juuri sinulle!  Toimimme joustavasti pääasiassa Keski-Suomen, Pirkanmaan, Hämeen ja Etelä-Suomen alueilla.

Työpäivämme numeroina

saneerattua katumetriä
0
Suunnittele ja toteuta -urakkamallilla saneerattua vesihuoltoputkimetriä
0
rakennettua ja saneerattua pihaneliötä
0