Vuosi 2024 oli Vision Infralle opettavainen ja täynnä merkittäviä käännekohtia. Vaikka markkinatilanne oli haastava, yritys säilytti fokuksensa olennaisessa: urakoiden laadukkaassa toteuttamisessa ja ihmisten kehittämisessä.
Vision Infran toimitusjohtaja Simo Pynnönen kuvailee vuotta onnistuneeksi ja haastavaksi:
”Pidettiin fokus urakoissa ja ihmisissä, jotka niitä vetää. Vuosi vaati selkeästi enemmän kuin aikaisemmin, mutta opetti samalla paljon.”
Yksi vuoden merkittävimmistä kehitysaskeleista Visionilla oli hallituksen osaamisen vahvistaminen. Vuoden alussa toteutetun itsearvioinnin pohjalta hallitukseen kaivattiin lisää osaamista ja markkinaymmärrystä. Onnistuneen hallitusrekryn lopputuloksena useiden hakijoiden joukosta hallitukseen löytyi kaksi uutta jäsentä.
”Uusien jäsenten löytäminen hallitukseen oli yksi isommista käännekohdista yritystasolla koko vuonna”, Pynnönen kuvailee.
Uusia avauksia ja henkilöreferenssejä
Yksi vuoden suurimmista onnistumisista oli Visionin laajentuminen energiaverkkojen rakentamiseen. Ensimmäiset urakat kaukolämpö- ja jäähdytysverkkojen parissa toteutettiin Pirkanmaalla ja Hämeenlinnassa.
“Meille on erittäin tärkeää, että myös uuden toimialan urakat pystyttiin toteuttamaan onnistuneesti pääurakoitsijan tontilta. Löydettiin pääyhteistyökumppaneita näihin urakoihin ja ne mahdollistivat osaltaan urakoissa onnistumisen. 2024 oli haastava vuosi inframarkkinassakin, mutta siitä huolimatta pystyimme löytämään uuden toimialan Visionin kivijalkaan”, Pynnönen kertoo.
Vesihuollossa Vision jatkoi vahvaa tekemistä ja saavutti merkittäviä tuloksia myös työnjohtajatasolla: tiimiin saatiin kolme uutta työnjohtajareferenssiä, mikä osoittaa Visioncrew:n jatkuvaa kehittymistä ja osaamisen kasvua. Vuoden aikana myös Visioncrew:n rivit vahvistuivat, sillä tiimiin saatiin kaksi uutta tekijää ja uuden liiketoimintajohtajan aloitus varmistui.
Poikkeuksellinen vuosi vaati keskittymistä tärkeimpään: urakoihin ja ihmisiin
Alalla haastava markkinatilanne näkyi urakoiden kilpailutuksessa ja hinnoittelussa, mutta Visionilla fokus pidettiin olennaisessa: urakoiden laadukkaassa laskennassa, valmistelussa ja toteuttamisessa.
“Pidettiin fokus urakoissa, oli ne sitten laskennassa tai käynnissä olevia urakoita. Vietiin toki prosesseja eteenpäin, luovuttiin johtoryhmätyöskentelystä ja niin edelleen, mutta keskityttiin ennen kaikkea urakoihin ja ihmisiin jotka niitä vetää. Vuosi oli opettavainen ja se meni loppujen lopuksi hyvin, vaikka vaati kaikilta selkeästi enemmän kuin aikaisemmin.”
Vuoden aikana Visionilla harjoiteltiin myös henkilöriskien hallintaa: avainluvut tuotiin lähemmäs koko organisaatiota, ja niitä tarkasteltiin yhdessä avoimesti, mikä vahvisti läpinäkyvyyden kulttuuria yrityksessä.
”Tuotiin kannattavuusluvut osaksi yrityksen arkea. Ei me olla vielä lähellekään valmiita siinä, mutta nyt on hyviä kokemuksia, että kerrotaan näitäkin avoimesti – yhdessä me joko onnistutaan tai epäonnistutaan”, Pynnönen sanoo.
Vaativasta vuodesta huolimatta työntekijöiden eNPS-tulos (Employee Net Promoter Score) oli vakuuttavat 69. Työilmapiirin muodossa mittaamista laajennettiin myös työmaille Visionin viis nopeeta -kyselyllä, jolla mitataan työilmapiirin lisäksi myös urakan eri osapuolten suositteluhalukkuutta.
Kasvu on jatkuvaa muutoksen hallitsemista
Vuonna 2024 Vision Infra kasvoi sekä yritys- että henkilötasolla, ja samaa kehitystä haetaan myös tälle vuodelle. Kasvu ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan se edellyttää jatkuvaa muutoksenhallintaa – ja jatkuvaa oppimista. Pynnönen painottaa, että organisaation on oltava valmis muuttumaan ja ymmärrettävä, miksi muutos on tarpeen.
”Kasvu tarkoittaa aina sitä, että asiat muuttuvat. Jokaisen tulisi ymmärtää tämä ja pystyttävä myös sitoutumaan muutokseen – sieltä se kasvu tulee.”
Tulevaan vuoteen lähdetään vahvalla tilauskannalla ja ympärivuotisilla urakoilla. Fokus vuodelle 2025 on Pynnösen mukaan selkeä:
“Fokus pidetään ihmisissä ja urakoissa. Tähän pätee hyvin sanonta, että jos se ei ole rikki, sitä ei kannata korjata.”
Kehittämiskohteiksi Pynnönen nostaa muun muassa työntekijöiden ja esihenkilöiden väliset keskustelut, joille täytyy järjestää aikaa:
“Näille keskusteluille täytyy antaa mahdollisuus kalentereissa. Niiden kautta opitaan myös paremmiksi palautteen antajiksi sekä vastaanottajiksi ja mahdollistetaan henkilötason kehittyminen.”
Tavoitteet ovat siis selkeät: vuonna 2025 Vision Infra haluaa kehittyä entisestään vesihuollon pääurakoitsijana ja vahvistaa asemaa markkinassa. Tahtotilana on uusien toimintatapojen ja -mallien tuominen alalle, jotta tilaajan ja urakoitsijan onnistuminen mahdollistetaan tulevaisuudessa ilman avainhenkilöiden liiallista kuormittumista.
”Kasvu vaatii muutosta, mutta se tuo mukanaan myös valtavasti mahdollisuuksia”, Pynnönen summaa.